tiistai 19. huhtikuuta 2016

Sanomattakin selvää

..että blogi on elänyt hiljaiseloa viime aikoina.


Ylppäreiden jälkeen on ollut jokseenkin saamaton olo. Pääsykokeisiin pitäisi lukea, mutta motivatio ei läheskään kurkottele pilviä sisäänpääsy mahdollisuuden olemattomuudesta johtuen. Töitä pitäisi etsiä ja seuraavaa vuotta suunnitella. Olen haaveillut salaa ja ei niin salaa Australiaan matkustamisesta muutamaksi kuukaudeksi ennen jouluna alkavaa valmennuskurssia lääkikseen, mutta matkakassan pohjalla on vain ja ainoastaan yksi homehtunut viisi senttinen. Katsotaan minne tuulet vie, vai vievätkö mihinkään? Passissa lukee tosiaan toisena kansalaisuutena Australia, joten eiköhän nokka sinne tulevaisuudessa osoita, vaikka haave ei just-heti-nyt toteutuisikaan.

Kimin kanssa on mennyt älyttömän hyvin ja mummelilla on ollut kevät virtaa havaittavissa. Kimi taas osoitti kultaisen luonteensa muutama viikko sitten, kun Milja oli vierailulla ja päädyimme piiritetyiksi karanneiden hevosten keskelle. Ei moni hevonen pysyisi käsissä toisen hevosen loikkiessa vapaana juosten kilpaa auton varashälyttimen kanssa. Episodi sai Kimsun sisäisen villihevosen heräämään ja oli oikein mukava ratsastaa sen jälkeen. Harmillisesti kamerasta loppui akku ja tarkennus ei pelittänyt, joten ratsastuksesta on todistusaineistona vain muutama videopätkä. Viime kooste oli ravityöskentelystä, joten vaihtelun vuoksi tällä kertaa video matskua laukasta. heh taitaa olla eka kerta, kun kehtaan laittaa kunnon videota kyseisestä askellajista.. Kimi tuntui hyvältä valmennuksen jälkeen. Vähän hidas avuille ja väsyi nopeasti, mutta muuten ei yhtään huono. On se vaan niin ♥




Riiviöiden ajatustenjuoksusta ja sielunelämästä saatte kuulla lähipäivinä ikiomassa postauksessa. Seuraavalla kerralla fiiliskin on keväisempi. Pysykää kuulolla!

Huom! Kannattaa katsoa video HD laatuisena.
linkki videoon


Postauksen kuvat © Paavo Parkima & video ©Milja 

perjantai 1. huhtikuuta 2016

I love my unicorn


Oi, että kevät on ihanaa aikaa! Ylppärit ohi, kesä tulossa, kenttä ihan super ja Kimi täynnä kevät intoa ♥ Plus kaikkea muuta ihanaa tiedossa. Kimin lisäksi olen päässyt ratsastamaan Lotan reissun ajan muutaman kerran Lucalla. Valmennukseenkin olisi tarkoitus päästä ja näillä näkymin lauantai aamuna pääsemme valvovan silmän alle. Jo viime maanantaina oli tarkoitus mennä valmennukseen, mutta se peruituikin viime hetkellä ja päätimme Lotan kanssa mennä puomeja. Muutaman kerran tultiin pikku kavalettikin! Lotta hyppäsi samaan aikaan Lucalla ja lopussa kävi pieni äksidentti. Tarkemmin siitä voitte lukea Lotan blogista.

Muutama viikko sitten hyvä ystäväni Milja tuli mukaan tallille katsomaan Kimsua ja kuvailemaan meidän menoa kentällä. Kimi on ollut huippu hyvä ja energinen nyt viime aikoina, mutta juuri tuona päivänä tuntui, ettei mikään mennyt putkeen ja madeltiin eteenpäin kuin kilpparit konsanaan! Lopussa hevonen onneksi vähän vetristyi, mutta harmitti kun en osannut ratsastaa. Ajattelin nyt kumminkin julkaista täällä muutaman ravipätkän, jotka tulivat videolle. Ehkä seuraavalla kerralla kuvaajan sattuessa paikalle tähdet ovat oikeassa asennossa ja kuski osaisin edes jotenkin päin siellä selässä istua.

Ps. Ei täällä päin enää noin lumiset maisemat ole!


keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Synttärisankareilla on keski-iän kriisi!

Happy B-day my babies! ♥

Tutti ja Lady täyttävät tänään huimat viisi vuotta ja saavuttavat näin kunniallisesti lampaiden keski-iän. Jo melkein viiden vuoden ajan nämä karvapallot ovat piristäneet arkea ja mieltä niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Joka kesäisestä kasvimaan tuhoamisesta huolimatta rakkaus hölmöläisiä kohtaan ei ikinä tule kaikkoamaan ja saan olla enemmän kuin kiitollinen yhteisestä ajastamme! Virallisesti meidän viides vuosipäivä on vasta muutaman kuukauden päästä, mutta tähän aikaan viisi vuotta sitten laskin kalenterista päiviä lampaiden kotiin saapumiseen. Kaikki ei kuitenkaan ole ollut ruusuilla tanssimista. Hiljattain jouduin hyvästellä yhden riiviöistä. Pikku Cessa täyttäisi parin päivän päästä myös 5 vuotta ♥ Meillä on ikävä, synttäri haleja taivaaseen!


Satuin törmäämään muutama päivä sitten iltasanomien artikkeliin "Näin tunnistat puolisosi keski-iän kriisin"! Jutun innoittamana listasin kahdeksan kohtaa, joiden täydentyessä jokainen lampuri voi olla täysin varma lampaansa saavuttaneen keski-iän mystisen etapin!

1. Uskottomuus
Uskottomuus omistajaa kohtaan on koetuksella! Sisään ei yhtäkkiä huvitakkaan mennä, vaikka iso heinäkasa odottaa syöjäänsä. Ainakin Tutti mielellään juoksentelee etupihalla ruoka-aikaan.

2. Ulkonäön muutos
Määäh.. Vanha kampaus alkaa kyllästyttää! Tutti ratkaisee asian hinkkaamalla itselleen pälvikaljun vai muistuttaako uusi kampaus kenties enemmän Putinin tyyliä? Onhan Tutti sentään laumansa diktaattori. Lady taas päättää kasvattaa likaisen villarastan otsaansa rennon asenteen kruunaajaksi, ja juoksee aina karkuun saksien lähestyessä pyhyyden tunnusmerkkiä.

 Rastat taitaa olla kesänkin juttu! Ainakin Ladyn mielestä.

3. Nuoruuden flashback
Riiviöit ei kyllä aikuistu koskaan! Flash back nuoruuteen everyday all day..


4. Ylimielisyys
Joskus riiviöilläkin nousee kaurat hattuun!



5. Kiinnostuksen puute
"Hei ihan oikeesti mami!? Pallolla leikkiminen oli eilisen juttu, koita pysyy muodin mukana!"

6. Elämäntavan muutos
Mamma lukee ylppäreihin, joten iltasadut kemian hydrolyysi reaktiosta alkavat muodostua perinteeksi. Taitaa tosin olla ohi menevä vaihe?

7. Lisääntynyt kauran kulutus
Ruoka-aikaan ollaan todellakin kotona. Toiset puhuu kesämahasta, mutta meillä talvimahasta on tullut uusi muoti ilmiö.




8. Äkilliset impulsiiviset päätökset
"Oon superlaama ja kaadan mamman tohon lumikasaan.. sit syön tietty kaikki herkut sen taskusta!"

Mahtavaa viikoa kaikille! Ja tietysti tsemppiä ja jaksamisia kohtalotovereille, jotka kirjoittavat tänä keväänä ♥

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Uutta ulkoasua Lunar Graphicsilta!

Muutama viikko sitten voitin Lunar Graphicsin järjestämästä arvonnasta blogilleni uuden ulkoasun. Blogi on ollut hetken aikaa piilotettuna, mutta nyt tekin pääsette ihailemaan Veeran upeaa luomusta. Kiitos vielä! Annoin ulkoasun tekemiseen melko vapaat kädet, koska itselläni ei ollut mielessä mitään visiota. Vaaleanpunaista väriteemaa ei ollakkaan vielä blogissa nähty.

Suosittelen jokaista kurkkaamaan Lunar Graphicsin nettisivut
Mitä mieltä olette?

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Missä mun taikasauva?

..jolla voisin taikoa onnelliset hetket ikuisiksi 







lauantai 13. helmikuuta 2016

Kimberley - Heartbeat


Meille kuuluu Kimin kanssa hyvää. Olen käynyt kahdesta neljään kertaan viikossa tallilla ja vaikka keli on ollut surkea ratsastelun kannalta, niin me ollaan tehty kaikkea muuta kivaa hengailusta maastakäsittelyyn.

Tein Kimin omistajalla joululahjaksi videokoosteen meidän yhteisestä ajasta. Vaikka olen vuokrannut Kimiä vasta puoli vuotta, materiaalia oli valinnanvaraan asti. Ajattelin nyt vihdoin julkaista videon myös täällä blogin puolella. Enjoy!


Mutta aiheesta kolmanteen..
 mitä tapahtuu, kun kaksi idioottia lyö viisaat päät yhteen?

No minäpä kerron.. Huolestunut ylireagoiva omistaja juoksee kauhistuneena riiviöiden luokse, koska huomasi jo kaukaa molempien päiden olevan veressä! Okei no rakkaita idiootteja, mutta kuitenkin.

Nyt Cessan menetyksen jälkeen Tutin ja Ladyn pienikin korvakarvan poikkeava asento johtaa analysointiin "Onkohan kaikki hyvin?" Voitte vaan kuvitella, kun huomasin kaksi veripäistä touhottajaa tarhassa! No onneksi vain Ladyllä oli ihmeisesti tappelusta syntynyt haava otsassa.

Jäisten kelien takia myös lampaiden kanssa lenkkeily on jääny vähäisemmälle. Lampaiden tarhalle menevä polku oli yks päivä niin liukas, että Tutti veti kyljelleen juostessaan innoissaan heinille. Onneksi ei käynyt mitään. Ehkä nämä kelit tästä paranevat ja päästään taas juoksentelemaan kunnolla. Toivottavasti muualla kelit suosivat heppa ihmisiä! Loistokasta viikonloppua kaikille♥


keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Hän joka tietää kaikki vastaukset ei ole kysynyt kaikkia kysymyksiä



Hevosaiheiset

Kisaatko Kimillä? Jos et niin haluaisitko?
En kisaa. Kimillä on jo sen verran ikää, että se saa viettää rentoja "eläkepäiviä". En ole itse ikinä innostunut kisaamisesta pikku kisoja lukuunottamatta, joten tämänhetkinen rento harrastelu sopii vallan mainiosti! 

Kauan olet vuokrannut Kimiä?
Olen vuokrannut Kimiä heinäkuusta 2015 asti.

Milloin siirryit vuokraamaan ja ratsastuskoulut jäi taakse?
Olin ratsastuskoulussa about vuoden ennen kuin siirryin vuokraamiseen. Mulla oli onni matkassa, kun sain vuokraponin niin kokemattomana. Ikääkin oli vain 13-vuotta.

Koulu, esteet vai maasto?
Ehdottomasti koulu. Esteitä olen hypännyt vain Vallun kanssa, mutta sen jälkeen ei ole ollut mahdollisuutta. Luottamus poniin oli valtava, joten silloin esteet eivät niinkään jännittäneet. Mutta jos nyt pistettäisiin este kentälle ja kuski hyppäämään, niin rimakauhuhan siinä iskisi! Rento maastoilukin on kivaa tutun hevosen kanssa.

Lemppari kuva hevosen kanssa?
Apua vaikee valinta! Valitsin tähän kuvan, joka tuli ensimmäisenä mieleeni. Siihen liittyy paljon ihania muistoja, joten sen takia se on yksi lemppari hevoskuvistani.



Ikimuistoisin ratsastus?
Ehdottomasti Uudenvuoden ratsastus pellolla Vallun kanssa. Poni oli jännittynyt ja viskasi lopulta alas selästä. Oli myös ensimmäistä kertaa selässä, kun poni pomppasi pystyyn. Lisäksi sain sydämentykytyksiä, kun Vallu juoksi metsän läpi takaisin tallille.

Millainen Kimi on verrattuna edellisiin vuokrahevosiin?
Kimillä on hyvin samanlaisia piirteitä, joita Vallulla oli. Molemmat hitaasti syttyviä ratsastaessa ja hoitaessa suloisia nallekarhuja. Capulla on kaikkein mukavimmat askeleet istua. Kouluratsastuksessa Kimi on osaavin, mutta estepuolella taas Capu. 

Kimin kolme hyvää ja huonoa puolta?
Paras puoli on ehdottomasti ihana luonne! Kimi myös tekee aina parhaansa, eikä turhia hötkyile. Maastovarmuus on myös yksi hyvistä puolista. "Huonoja puolia" ovat keltaiset läikät, joita ei saa talvella millään putsattua ja liikkeelle lähtö selkäännoustessa (joskus malttaa pysyä paikallaankin). Ilman satulaa ratsastelu onnistuu kunnolla vain jos laittaa selkään miljoona satulahuopaa päälleikkäin. Muuten meno on aika kivuliasta :D


Lammasaiheiset

Mitä kaikkea lampaat osaavat?
Selostukset lampaiden tempuista löytyvät "Kaikki muu on mahdollista paitsi pyöröovista hiihtäminen"-postauksesta, joka löytyy blogin luetuimmat listasta sivupalkista. 

Paras lammaskuva?


Mistä lähti idea lampaiden temppukoulutukseen?
Meillä oli seitsemän kesälammasta ennen riiviöitä ja silloin löysin agilitylammasblogin. Innostus lähti postauksia lukiessa ja kun omat pallerot saapuivat pihaan päätin opettaa niille blogin ohjeiden avulla muutaman tempun. Vähän kyllä karkasi homma käsistä ;) Harmi, etten enää löydä tätä ihanaa blogia!

Mikä on lampaiden hauskin kommellus?
Hmm.. riiviöiden kanssa on sattunut ja tapahtunut vaikka mitä! Heräsin yhtenä aamuna kuudelta, kun Tutti ja Lady olivat terassilla tallustelemassa. Cessa oli kyllä pysynyt kiltisti aitauksessa. Mieleeni tuli myös se, kun olin Tutin kanssa lenkillä ja se innostui, joten jouduin päästämään narusta irti. Yleensä Tutti pysähtyy heti, kun tajuaa tilanteen, mutta tällä kertaa se juoksi suoraan random talon takapihalle. Hain lampaan pois ja pahoittelin nolona grillijuhlien häirintää. Hauskoista kohtaamistilanteista lenkeillä voit lukea täältä.

Mikä temppu on ollut hankalin opettaa?
Temppujen opettamisen vaikeus riippuu ihan lampaasta. Cessalle ylös hyppääminen oli aivan mahdoton idea alkuun. Ladylle vaikeinta oli makuulleen meno ja Tutille halon kaataminen.

Saat käyttää vain Sepsun, Ladyn ja Tutin piirteitä -luo itsellesi unelma lammas!
Mulla on jo kaksi unelma lammasta ja kolmas dream lamb taivaassa ♥ Mutta jos nyt uusi yksilö pitäisi luoda, niin eiköhän sillä olisi Cessan seurallisuus, Tutin tempputaidot ja Ladyn rohkeus.


Muut

Mikä sinusta tulee isona? Haaveammatti?
Haluaisin eläinlääkäriksi. Tästä aiheesta voit lukea lisää edellisestä postauksesta.

Onko sinulla muita harrastuksia kuin ratsastus ja lampaiden hoito?
Valokuvaus on ollut pitkään lähellä sydäntäni. Enimmäkseen elukoita ja ihmisiä kuvailen.

Mistä ostat vaatteesi?
Ostan vaatteeni milloin mistäkin. Usein kivoja makuuni sopivia vaatteita löytyy Vero Modasta ja Gina tricosta.

Keitä bloggaajia haluaisit päästä tapaamaan?
Apua vaikea kysymys! On niin monia ihania persoonia, joihin haluaisin tutustua in real life. Olen pitkään ja salaisesti ;) halunnut tutustua..

Meriin "Maasta se pienikin ponnistaa"
Juuliian "Ikuisesti poniratsastaja"
Emmaan "Hevosvoimat pelissä"
Sofiaan "Here And Now"
Miinaan "CAM Team"
Alisaan "Aliisa & Leroy"
Ellaan "Savua ilmaan"
Sohviin "Tallin tarinoita"


Ja tietysti Elämän murusia -blogin kirjoittajaa Miljaa olisi taas ihana päästä näkemään!♥